Hyvää alkanutta vuotta Kouvolasta Raiteilla-hankkeen loppumetreiltä! Joulukuun 2023 alussa saimme iloisia uutisia Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta, kun saimme rahoitusehdotuksen kohdennettuun toimintaan. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kohtaamispaikka Raiteen toiminta jatkuu, vaikka hanke päättyy. Tulevaisuudessa kevään aikana kohtaamispaikkamme muuttaa nimeä Sini-Raiteeksi, kun hankkeen myötä muodostunut toiminta vakiintuu. Nimeä muutetaan yhtenäiseksi Kaakkois-Suomen Sininauha ry:n muiden kohtaamispaikkojen kanssa. Kymenlaaksosta löytyy siis jatkossa Haminasta Sinisatama, Kotkasta Sini-Kotka ja Kouvolasta Sini-Raide. Nimeä joudutaan varmasti makustelemaan ja totuttelemaan vielä tovi. Mietintämyssystämme löytyy toki myös ajatus aukioloaikojen laajentamisesta. 😊
Raiteilla-hanke on omasta näkökulmastamme varsin onnistunut, olemme onnistuneet yhdessä kävijöidemme kanssa muodostamaan kohtaamispaikan, joka on tavoittanut olemassaoloaikanaan liki 300 yksittäistä henkilöä. Tehokkaimmin tieto toiminnastamme on kulkenut kävijöidemme toimesta, siitä mahdottoman suuri kiitos heille! Aukiolopäivien kävijämäärät kasvoivat loppuvuotta kohden tasaisesti ja keskimäärin kohtaamispaikassa kävi päivässä 17-24 henkilöä. Kun kaikki käynnit lasketaan yhteen, on lukema useita tuhansia käyntejä. Kohtaamispaikkatoimintaa kokeilimme myös Kuusankoskella perjantaisin touko-kesäkuussa ja loka-marraskuussa, osa Kuusankoskella tavatuista on myös löytänyt Kouvolaan. Keitetyn kahvin määrää ei olla huomattu laskea, mutta kaukana keittimen burnout ei liene.
Jalkautuvaa ja etsivää työtä on tehty ympäri vuoden mutta kevään, kesän ja syksyn aikana säännöllisesti, jopa useita kertoja viikossa. Mukanamme kulki vissyä, mehua ja välipalapatukoita – välillä voileipiäkin. Koskaan ei tarvinnut toimistolle palata täysien kassien kanssa. Kohtaamisia oli uusien sekä tuttujen ihmisten kanssa paljon, sekä hyviä keskusteluja siitä mitä Kouvolassa kaivataan. Oli myös ilo ja kunnia olla mukana järjestämässä lokakuussa Asunnottomien yötä ja marraskuussa Päihteisiin kuolleiden muistotilaisuutta.
Hankkeen aikana kuukausittaiseksi perinteeksi muodostui ”toimintatorstai”, jonka myötä on yhdessä kävijöidemme kanssa keksitty yhteistä tekemistä. Vuoden 2023 aikana käytiin katsomassa liigakiekkoa, elokuvaa, keilaamassa, puistopiknikillä pelaamassa frisbeegolfia. Porukalla on syöty pizzaa ja muutettu kohtaamispaikka. Olemme saaneet todeta, että porukassa on voimaa ja asioiden ääneen puhuminen kannattaa aina. Asuntoasioita on ratkottu porukalla, välillä muuttoapulaisia on löytynyt kohtaamispaikassa aamiaisen ääreltä, ja toisen muutto on saattanut tarkoittaa vapautunutta asuntoa ja uutta kotia jollekin toiselle.
Kiitollisina voimme todeta, että Kymenlaakson hyvinvointialueen kanssa yhteistyö on toiminut erinomaisella tavalla. Toivomme että jatkossakin Hva:lla on resursseja jalkauttaa toimintaansa meille entiseen tapaan. Kävijöidemme keskuuteen muodostunut termi ”meijän sossut” kertoo myös siitä, että kohderyhmä on kokenut aikuissosiaalityön jalkautumiset oikeanlaisena ja oikea-aikaisena tukimuotona. Terveysneuvonnan jalkautuminen on yhtälailla koettu tärkeänä ja tarpeellisena.
Palautetta ja kehitysehdotuksia otamme vastaan niin Raiteessa kuin muissakin toimipisteissä. Aamupalaa ja kahvia tarjotaan siis vanhaan malliin tämäkin vuosi. Toimintaamme ovat lämpimästi tervetulleita tutustumaan kaikki kiinnostuneet. Muistutamme myös, että Tiltti -rahapelihanke toimii koko Kymenlaakson alueella ja kokoontuu Kouvolassa aina tiistai-iltaisin Raiteen tiloissa.
Kohtaamispaikkamme touhuja on mahdollista seurata sekä Facebookissa että Instagramissa. 😊