Kesälomien jälkeen Kotikoodin työmäärä on ollut taas kasvusuunnassa. Asunnottomia ja häädön saaneita tai häätöuhan alla olevia asiakkaita on kevättä enemmän. Jonkin verran on erotilanteista johtuvia tuen tarpeita asunnon etsimiseen. Keväästä alkaen leikkausten myötä iso määrä ihmisiä etsii edullisempia asuntoja, koska he asuvat tällä hetkellä Kelan rajojen mukaan liian kalliissa asunnoissa. Haminassa erityisesti kasvanut asiakasryhmä ovat nuoret aikuiset.

Kotkassa aloitti toukokuussa ensimmäinen asumisneuvoja, Heli Remes, Kotkan kaupungilla. Helin kanssa tapaamme säännöllisesti kerran kuukaudessa. Olemme tehneet työnjakoa, jotta ihmiset tietävät missä tilanteessa ottavat yhteyttä joko Kotikoodin tai Heliin. Toki ohjaamme ihmisiä myös toisillemme, tilanteen mukaan. Heli neuvoo ja ohjaa asumiseen liittyvissä asioissa enemmän ennalta ehkäisevästi. Tavoitteena on säilyttää asunto, ja saada apua esim. vuokravelkojen hoitamiseen. Häätö on kuitenkin hyvin raskas ja vaikea asia.

Ensi vuotta ajatellen toivomme, että Kotkassa ja Haminassa olisi enemmän yhteistyötä mm. vuokranantajien kanssa. Häätöjä voisi saada estettyä myös sillä, että mahdollisiin häiriöihin ja vuokravelkoihin puututtaisiin ajoissa.

Valtakunnallista asunnottomien yötä vietettiin 17.10. Kotkan Ympäristötalolle ja Haminan torille kerääntyi mukavasti kävijöitä. Tämän vuoden teema – piiloasunnottomuus – herätti paljon mielenkiintoa ja keskustelua tapahtumakävijöiden kanssa. Heiltä löytyi myös kokemuksia teeman saralta, ja erilaiset lieveilmiöt siihen liittyen puhuttivat. Piiloasunnottoman arjessa nousi eniten esiin hyväksikäyttö.

Haminan toritapahtumassa tarjottiin elävää musiikkia, villasukkia ja hygieniatarvikkeita, sekä lämmintä juotavaa grillimakkaran kera. Illan aikana pääosassa olivat kohtaamiset ja keskustelut.

Kotkassa Asunnottomien yö toteutettiin ensimmäistä kertaa Hovinsaarella. Ohjelmassa oli live-musiikkia, vaatteiden ja hygieniatuotteiden jakoa sekä ruokaa ja grillimakkaraa. Tunnelma oli rento ja ihmiset saivat mukaansa monenlaista tarpeellista. Ensi vuonna aiomme viettää tapahtumaa Karhuvuoressa.

Ensi vuoden rahoitushakemukset on tehty ja lähetetty eteenpäin. Kotikoodityössä haluamme auttaa ja tukea enemmän vapautuvia vankeja. Heille suunnattuja palveluja ei Kotkassa tai Haminassa juurikaan ole. Moni saattaa vapautua pahimmillaan asunnottomaksi. Heillä ei välttämättä ole tietoa siitä, mitä asioita pitää hoitaa yhteiskuntaan palattua ja mitä kautta niitä voi hoitaa. Tässä Kotikoodi voi olla avuksi ja tukena. Vaatii vielä työtä ja opettelua, että saadaan toimivia malleja vastaanottaa vapautuvia vankeja ja luoda turvallinen paluu yhteiskuntaan.

Uutta opetellen ja siihen tutustuen tahdomme toivottaa oikein hyvää syksyn jatkoa ja nurkan takaa hiipivää talvea!

Terveisin Kotikoodin Riika ja Antti

Vastaa

Tee lahjoitus

Taloudellinen tuki mahdollistaa kohtaamispaikkatoiminnan, vertaistuen ja tapahtumat.
Jokainen lahjoitus auttaa pitämään ovet auki ja kahvin lämpimänä.

Tee lahjoitus tilille:
Pankkiyhteys: FI16 5506 0020 0651 06
OKOYFIHH

Käytä viitenumeroa 3214. Kiitos!

Tavara- ja vaatelahjoitukset
Tavara- ja vaatelahjoituksia koskevissa asioissa voit olla yhteydessä suoraan kohtaamispaikkoihin.

Hamina
0408670688
sanna.niemela@ks-sininauha.fi

Kotka
0447451392
henna.kanerva@ks-sininauha.fi

Kouvola
0447413351
iina.kiviranta@ks-sininauha.fi

Liity jäseneksi

Jäsenenä olet mukana tukemassa paikallista auttamistyötä ja yhteisöllisyyttä.

Maksat jäsenyydestä 10€ vuodessa ja voit olla mukana vaikuttamassa yhdistyksen toimintaan mm. osallistumalla vuosikokouksiin. Toisaalta jäsenyys ei velvoita mihinkään, jäsenenä voit osallistua sen verran kuin tuntuu hyvältä. Jäsenyys on voimassa vuoden kerrallaan.

Seuraava vuosikokous 12.5.2026. Sinisatamassa, Isoympyräkatu 20, Hamina.

Vuosikokoukset ovat aina toukokuussa ja joulukuussa, tiedon seuraavasta kokouksesta löydät täältä jäsensivulta, sekä yhdistyksen sosiaalisesta mediasta. Halutessasi saat ilmoituksen vuosikokouksista myös sähköpostitse, sekä kaksi kertaa vuodessa lähetettävän infokirjeen. Ilmoita oma sähköpostiosoitteesi toiminnanjohtajalle: Laura Kristoffersson, laura.kristoffersson@ks-sininauha.fi

Liity jäseneksi maksamalla 10 euroa:
Pankkiyhteys: FI16 5506 0020 0651 06                             OKOYFIHH

Viestikenttään: Jäsenmaksu, vuosiluku, etu- ja sukunimi.