Tänä vuonna on asiakasmäärät kasvaneet sekä Kotkassa että Haminassa. Yhteydenottoja tulee verkostolta ja suoraan asiakkailta entistä enemmän. Kotikoodityö on tullut alueella tutuksi, ja yhteistyötahot osaavat kertoa palvelusta. Samaan aikaan häädöt lisääntyvät, asunnottomia on enemmän kuin koskaan, ja apua tarvitsevia on hyvin erilaisissa elämäntilanteissa.

Ihmisten taloudellinen tilanne voi heiketä työttömyyden, sairauden, eron tms. johdosta. Se ajaa tilanteeseen, jossa pitää valita, mitä on varaa maksaa. Valitettavasti se on joskus vuokra, joka jää maksamatta. Siitä on hyvin lyhyt matka vuokrasopimuksen purkuun, irtisanomiseen tai jopa häätöön. Näissä tilanteissa olisi erittäin tärkeää päästä ajoissa puuttumaan tilanteeseen. Vuokravelkoja voi hoitaa sopimalla vuokranantajan kanssa maksusuunnitelmasta, hakemalla täydentävää toimeentulotukea hyvinvointialueelta. Viime kädessä tukea voi hakea diakoniatyöstä. Ensisijaisesti tuet haetaan ensin Kelasta.

Kymenlaaksossa ei ole lainkaan hätämajoitusta asunnottomille. Tätä asiaa on yhteistyössä pyritty edistämään ja työ jatkuu edelleen. Asiaa on käsitelty Kotkassa asunnottomuustyöryhmässä, ja tietoa hätämajoituksen tarpeesta on viety päättäjille.

Kotikoodin uusi kohderyhmä on ollut vapautuvat vangit. Vuoden aikana olemme markkinoineet tätä tukimuotoa eri verkostoissa, ja vankiloista on oltu meihin yhteydessä. Tarjoamme tukea ja apua asunnon etsimiseen ja vapautumisen alkuvaiheen asioiden hoitamiseen.

Asunnottomien yötä vietettiin 17.10. Kotikoodin työntekijät olivat mukana sekä Kotkassa että Haminassa. Kouvolassa mukana oli Kohtaamispaikka Sini-Raide. Tänä vuonna teemana oli ”Ei kotia, ei turvaa”.

Kotkassa tapahtuma toteutettiin laajan verkoston voimin ensimmäistä kertaa Karhuvuoressa. Perinteiseen tapaan tarjolla oli musiikkia, ruokaa, vaatteiden ja hygieniatuotteiden jakoa. Kotkan uusi hyvinvointialueen päiväkeskus oli avoinna koko tapahtuman ajan. Siellä oli kahvitarjoilu ja ilmaiseksi sai myös parturin palvelut. Tapahtuma oli jälleen lämminhenkinen, ja kävijöitä arvioitiin olleen enemmän kuin viime vuonna Hovinsaarella.

Haminassa asunnottomien yö toteutettiin niin ikään verkoston voimin. Ennen varsinaista toritapahtumaa toteutettiin “etkot” joka oli suunnattu vähävaraisille ja asunnottomille kutsuvieraille. Tarjolla oli pizzaa, lahjoitusvaatteita, sekä tukea ja palveluohjausta.

Toritapahtumassa tarjolla oli myös vaatteita, teltan sivuilla roikkui lahjoitettuja villasukkia. Grillissä paistui makkaraa, jonka kyytipojaksi oli lämmintä juomaa. Paikalle saapui 62 ihmistä, joista osalla oli kokemusta asunnottomuudesta, osa tuli tukemaan tapahtumaa. Iltaan mahtui lämminhenkistä keskustelua, naurua, tukea ja ohjausta.

Tee lahjoitus

Taloudellinen tuki mahdollistaa kohtaamispaikkatoiminnan, vertaistuen ja tapahtumat.
Jokainen lahjoitus auttaa pitämään ovet auki ja kahvin lämpimänä.

Tee lahjoitus tilille:
Pankkiyhteys: FI16 5506 0020 0651 06
OKOYFIHH

Käytä viitenumeroa 3214. Kiitos!

Tavara- ja vaatelahjoitukset
Tavara- ja vaatelahjoituksia koskevissa asioissa voit olla yhteydessä suoraan kohtaamispaikkoihin.

Hamina
0408670688
sanna.niemela@ks-sininauha.fi

Kotka
0447451392
henna.kanerva@ks-sininauha.fi

Kouvola
0447413351
iina.kiviranta@ks-sininauha.fi

Liity jäseneksi

Jäsenenä olet mukana tukemassa paikallista auttamistyötä ja yhteisöllisyyttä.

Maksat jäsenyydestä 10€ vuodessa ja voit olla mukana vaikuttamassa yhdistyksen toimintaan mm. osallistumalla vuosikokouksiin. Toisaalta jäsenyys ei velvoita mihinkään, jäsenenä voit osallistua sen verran kuin tuntuu hyvältä. Jäsenyys on voimassa vuoden kerrallaan.

Seuraava vuosikokous 12.5.2026. Sinisatamassa, Isoympyräkatu 20, Hamina.

Vuosikokoukset ovat aina toukokuussa ja joulukuussa, tiedon seuraavasta kokouksesta löydät täältä jäsensivulta, sekä yhdistyksen sosiaalisesta mediasta. Halutessasi saat ilmoituksen vuosikokouksista myös sähköpostitse, sekä kaksi kertaa vuodessa lähetettävän infokirjeen. Ilmoita oma sähköpostiosoitteesi toiminnanjohtajalle: Laura Kristoffersson, laura.kristoffersson@ks-sininauha.fi

Liity jäseneksi maksamalla 10 euroa:
Pankkiyhteys: FI16 5506 0020 0651 06                             OKOYFIHH

Viestikenttään: Jäsenmaksu, vuosiluku, etu- ja sukunimi.