Muutama vuosi sitten istuimme Sinisataman kävijöiden kanssa porukalla kohtaamispaikan takapihalla. Pöydällä oli tyhjä valkoinen paperi ja kyniä. Unelmoimme siitä, millainen käytössämme oleva pieni pihapalsta voisi tulevaisuudessa olla. Mitä sinne haluaisimme? Palstahan ei ole suuren suuri, mutta kyllä 10mx10m mahdollistaa silti monenlaista.

Koska piha oli villiintynyt ja maalämpöremontin jäljiltä varsin rosoinen, suurimmat haaveet liittyivät viihtyisyyteen. Joku kävijä toivoikin, että pihasta ”tulisi sellainen oma pieni viherkeidas”. Välillä urakka on tuntunut ylivoimaiselta ja katse hakeutunut kohtiin, jotka ovat rempallaan. Siksi nyt on hyvä hetki kurkistaa tuota kesällä 2022 tekemäämme unelmakarttaa. Tiedättekös, moni asia pihassa on edennyt. Olemme raivanneet tilaa yhteiselle olemiselle ja rakentaneet varjon mahdollisuutta, sekä saaneet kalusteita. Voimme grillata, pelata, istuttaa kasveja. Yleisilme on siistiytynyt aidan tultua maalatuksi ja rikkakasvien talkoilla kitketyksi.

Joku (eikä se ollut Sanna)halusi tuolloin, että karttaan kirjoitetaan ylös myös sana talkoot. Kyllä! Yhdessä tätä tehdään. On tosiasia, että ilman yhteistyötä, talkoita, homma ei etene eikä piha pysy kunnossa. Ja kyllä on yhdessä tehtykin. Muun muassa tänä kesänä rakentui kuormalavoista komeat istutuslaatikot ja kesälomamme aikana eräs porukan jäsen oli itsekseen käynyt rakentamassa tikkataulupohjan. Siemenet eivät lennähdä multaan itsekseen, eikä mikään kasva kastelematta.

Miksi piha sitten on tärkeä? Kohtaamispaikalle se tarkoittaa yhtä huonetta lisää yhteiselle olemiselle ja tekemiselle. Tänä kesänä kävijämme kiitteli myös sitä, että rakennusprojektit mahdollistavat oikeaa tekemistä, nikkarointia, josta on iloa ja hyötyä. Ulkona oleskelun lomassa silmät huomaavat vuodenaikojen vaihtelun ja yksityiskohtia: angervo näyttää kutsuvan mehiläisiä luokseen ja huomaamme, että pieni palstamme tarjoaakin kodin monille pienille eläville. Puuhastelun lomassa tulee liikuttua ja ihan kuin ulkona syödessä ruokakin maistuisi paremmalta. Ollaan rauhassa myös toimettomina, laitetaan vaan silmät kiinni ja annetaan auringon lämmittää poskia. Mitä iloja sinä löydät pihoista?

Onhan se persoonallinen pihatilkku. Ja se kasvaa ja kehittyy yhdessä meidän ihmisten kanssa. Iloitaan onnistumisista!

Vastaa